Karelia Golfin junioreiden kausia päätöksiin Finnish Junior Tourilla sekä aikuisten Finnish Tourilla

Emilia Leppänen 5. Finnish Junior Tourin osakilpailussa Lahdessa - kausi päätökseen hyvillä mielin

Emilia Leppänen tyttöjen sarjan 5. tuloksilla 74-75-78. Veikka Balk poikien sarjan 38. tuloksilla 77-78-81.

Hienon kisakauden Lahden kilpailuun päättävä Emilia Leppänen oli positiivisin mielin kilpailun jälkeen:

"Tämä oli kauden viimenen kisa. Kaudesta jäi hyvä fiilis ja tämä nousujohteinen loppukausi jätti kyllä hyvän ja motivoituneen fiiliksen talvea sekä ensi kautta ajatellen. Viikonlopusta jäi tottakai hyvät fiilikset myös, vaikka tietysti pieni pettymys, kun jäin vaan yhden lyönnin päähän kolmossijasta. Hyvää ja tasaista peliä oli koko viikonlopun ja peliin pystyi luottamaan. Erityisesti kahden ekan kierroksen 7 birkkua lämmittää mieltä kun aiemmin se birkkujen teko on ollut haastavaa. All in all tästä kaudesta jäi hyvin ”nälkää” myös ensi kaudelle ja ehkä hieman harmittaa että kisakausi päättyi".

Erityisenä kehityskohteena pelissä olleet pidemmät par5-väylät sekä niillä onnistuminen lämittivät erityisesti nuoreen joensuulaisen mieltä: "Ehkä se tosta viimeisestä kisasta jäi mieleen että pystyin parantamaan näissä ”kehityskohdissa” mitä on kauden ajan ollut. Tavotteena on ollut esimerkiksi par 5 keskiarvon parantaminen ja se olikin alle 4.75 kahdella ekalla kierroksella. Myös noiden birkkujen tekeminen on ollut tavoitteena ja siinä koen onnistuneeni myös".

Karelia Golfin toinen edustaja Veikka Balk pelasi myös erinomaista golfia, poikien hurjatasoisessa kilpailussa tulokset 77-78-81 (yhteistulos +20) oikeuttivat sijaan 38. Poikien sarjan voittoon pelasi Lahden Golfin oma poika Topi Lindström huikealla tuloksella -12. Tasaisen tyttöjen sarjan voittoon pelasi myös Kontioniemen FJT:llä voiton napannut Sandra Palin tuloksella +7. Emilia Leppäsen tulos +11 ja sijoitus tasaisessa kilpailussa lopulta 5.


Lahden kilpailun tulokset Suomen Golfliiton kilpailukalenterissa


Tomi Viinanen komeaan kauden päätökseen Finnish Tourilla

Karelia Golfin edustusjuniori Tomi Viinanen Finnish Tourin päätöskilpailun 12. Nordcenterissä. Kilpailun miesten sarjan voittoon Roope Kakko ensimmäisellä uusintareiällä.

Karelia Golfin edustusjuniori Tomi Viinanen on kiertänyt kesän Finnish Tourilla, eli aikuisten sarjaa pelaten. Kauden loppupuolella peli alkoi toden teolla kulkea Amatöörien SM-kilpailuissa, perinteisessä Erkko Trophyssä elokuussa, sekä Nordcenterissä pelatussa Finnish Tourin Finaalitapahtumassa.

"Kausi kokonaisuudessaan aika vaihtelevaa tulosten suhteen. Loppukauden kilpailut hyvää tekemistä ja Erkko Trophy sekä FT Finaali meni niin hyvin, että ekaa kertaa tuntui pelata kuin ammattilaiset: helppoa, stressitöntä tuloksentekoa", kommentoi Tomi kulunutta kilpailukauttaan.

Erkko Trophyn kierrostulokset 70-75-78 (yhteistulos +10, sijoitus 41.) sekä vaikealla Nordcenterillä pelatun FT finaalin 3 hienoa kierrosta 71-74-72 (yhteistulos +1, sijoitus 12.) ovat hieno palkinto kovasta harjoittelusta sekä määrätietoisesta työstä kilpagolfin eteen. "Nyt kisat on ohi tältä vuodelta ja hyvillä mielin tulevana talvena armeijan harmaisiin. Toivottavasti taas viimeistään ensi heinäkuussa alkaa uusi kilpailukausi", kommentoi nuori mies syksyisiä mietteitään.

Erkko Trophyn tulokset Golfliiton kilpailukalenterissa

Finnish Tour Finaalin tulokset Finnish Tourin kilpailukalenterissa


Emilia Leppänen Kontioniemen FJT-osakilpailussa