10.01.2022
Mehtimäen Golfhalli ainoastaan kausipelaajien käytössä toistaiseksi

Mehtimäen Golfhalli on toistaiseksi ainoastaan kausipelaajiemme käytössä. Odotamme uusia ohjeistuksia päättäviltä viranomaisilta ja tiedotamme jatkuvasti muuttuvista ohjeistuksista. Tarkoituksenamme on turvata mahdollisimman turvallinen ja ohjeistusten mukainen harjoitusympäristö asiakkaillemme.
Tällä hetkellä siis päiväkävijöitä emme palvele (halli yleisellä tasolla suljettu toistaiseksi), mutta kausipelaajien ovikoodeilla hallille pääsee harjoittelemaan edelleen. Pyydämme kausipelaajia tarkistamaan, ettei hallilla ole enempää kuin 15 käyttäjää yhtä aikaa.
Myös tapahtumat (senioriaamut, aikuisten valmennusryhmät, green card -kurssitukset), ml. junioreiden tällä viikolla alkamassa olleet harjoitusryhmät ovat edelleen tauolla kunnes saamme uusia ohjeita. Ainoastaan kilpajunioreiden toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti.
Seuraamme tälläkin viikolla uusia tiedotuksia ja ohjeistuksia sekä tiedotamme muutoksista ohjeistuksiimme mahdollisimman pikaisesti. Parhaiten saatte tietoa ajantasaisista ohjeistamme lataamalla ”Karelia Golf”-sovelluksen, nettisivuiltamme www.kareliagolf.fi tai somekanaviltamme. Lisäksi tiedotamme jäsenistöämme ohjeistuksista sähköpostitse.
Korona-ajan ohjeistuksia ja käytänteitä Mehtimäen Golfhallilla:
- Pidetään huoli turvallisesta ja Mehtimäen Golfhallin etiketin mukaisesta toiminnasta
- hallille ainoastaan terveenä
- desinfioidaan kädet (hallilla tarjolla 3kpl käsidesejä joita täyttelemme lähes päivittäin)
- pidetään huoli turvaväleistä – kunnioitetaan muita harjoittelijoita
- Aikuisvalmennuksen ryhmätoiminnot tauolla koronaohjeiden mukaisesti tammikuulle saakka
- Aikuisvalmennusryhmät
- Matalan kynnyksen ryhmät (senioriaamu, Midasten tunti, naisten tunnit, yms.)
- Green card –kurssitukset
- jatkosta tiedotetaan koronaohjeistusten päivittyessä
- Tarkkailemme kävijämääriä, mutta tässä hetkessä tarvetta kävijämäärän rajoittamiseen ei ole
- Kausikortilla harjoittelu hiljaisempiin aikoihin mahdollista (ovikoodit voimassa klo 6.00-21.00)
- pyydämme erityisesti kausikorttipelaajia suosimaan mahdollisuuksien mukaan rauhallisempia aamu- ja päiväaikoja
- kausikorttien tilaukset: Toni Laakkonen, puh. 0400259944, toni.laakkonen@kareliagolf.fi
- Kausikortilla harjoittelu hiljaisempiin aikoihin mahdollista (ovikoodit voimassa klo 6.00-21.00)
Turvallisin golfterveisin, Karelia Golfin väki