01.08.2020
Karelia Golf seitsemäs juniorijoukkueiden SM-kisoissa

Juniorit taistelivat mitaleista Lohjalla St. Laurence Golfin kentällä
pelatussa SM-joukkuekilpailussa. Kolmipäiväisessä kisassa mukana oli
myös Karelia Golfin viisihenkinen joukkue, joka saavutti kovassa
seurassa lopulta mukavasti seitsemännen sijan.
Ensimmäisenä kisapäivänä pelattiin 18 reiän lyöntipelikarsinta, josta
jatkopeleihin selviytyi kaikkiaan 16 joukkuetta. KarG suuntasi
paripeleihin hyvistä asemista seitsemänneltä tilalta. Kahtena seuraavana
päivänä pelatuissa paripeleissä KarG paranteli asemiaan, ja etenkin
torstain onnistuneet kisakierrokset nostivat nuorukaisemme jo
neljännelle tilanne ennen perjantain päätöskierrosta.
Viimeisenä pelipäivänä kentällä olleet parit June Weckman-Eetu Taivainen
sekä Emilia Leppänen-Patrik Wrange (Mitro Hartikainen oli varamiehenä)
golfasivat pitkään tiukasti kärjen mukana, ja jopa mitali oli
saavutettavissa. Muutamille väylille harmillisesti lipsahtaneet
bogey-tulokset laskivat lopullista sijoitusta hieman, kärkijoukkueiden
jatkaessa varmoja otteitaan. KarG kasasi SM-kisassa lopulta kolmelta
päivältä yhteistuloksen 449 lyöntiä, jolla jäi eroa SM-kultaa
juhlineeseen Golf Pirkkalan joukkueeseen 14 lyöntiä. Hopealle nousi
Naantalin Aurinko Golf, ennen Tampereen Tammer Golfia. KarG:n on
parhaimmillaan ollut junioreiden SM-joukkuekisassa neljännellä sijalla
vuosina 1998 sekä 2010.
Janne Kivihalme