12.05.2020
Kontioniemessä lyötiin kauden ensimmäinen hole in one

Viime lauantaina pelikäyttöön avatulla Kontioniemen golfkentällä koettiin heti alkukaudesta riemukkaita hetkiä. Karelia Golfin Henri Lehikoinen onnistui jokaisen golfarin unelmassa lyötyään pallon reikään yhdellä lyönnillä. Ikimuistoinen lyönti tapahtui 157 metriä pitkällä par3-väylällä numero 15. Kahdeksan vuotta lajia harrastaneelle Lehikoiselle hole in one oli uran ensimmäinen ja kaikkiaan 125 unelmalyönti vuonna 1990 avatulla Kontioniemen kentällä. Pilkonpuistossa Joensuussa on ehditty alkaneella kaudella tehtailla jo kaksi hole in onea. KarG:n Jere Räty löi viikonlopun kierroksellaan pallon reikään ensimmäisellä yrittämällä kentän toisella väylällä. Seurakaveri Unto Tanskanen oli tehnyt saman tempun hieman aiemmin Pilkon kentän kolmannella väylällä.
Janne Kivihalme