29.04.2020
Vapun ajan pelaaminen sekä Kontioniemen kentän avaaminen

Vapun seutuna pelaaminen ja harrastaminen on mahdollista Pilkonpuistossa. Huomioi kuitenkin poikkeukselliset kahvilan aukioloaikamme sekä ohjeistukset ja rajoitukset pelaamiseen par3-kentällä. Lisäksi Vapun jälkeen luvassa on Kontioniemen kentän avaaminen lauantaina 9.5. Näin golfkesä alkaa todella lämmetä ja päästä vauhtiin!
Golfkausi Joensuun seudulla on lähtenyt koronatilanteesta ja viileistä säistä huolimatta kohtuullisesti käyntiin. Lämmin kiitos kaikille jäsenillemme sekä yhteistyökumppaneillemme positiivisuudesta ja tuesta läpi näiden hankalien aikojen! Taloudellinen sekä henkinen tukenne ovat äärimmäisen hieno voimavara, millä me golfyhteisömme työntekijät sekä vapaaehtoiset jaksamme suunnitella, uudelleen suunnitella, sekä lopulta toteuttaa mahdollisuuksien mukaan mielekästä tekemistä toimipisteissämme. Olemme ilolla seuranneet myös pelaajiemme käyttäytymistä ja ohjeidemme tinkimätöntä noudattamista. Kiitos teille, pidetään turvallisuudesta huoli samalla tavalla myös tulevina aikoina!
Vapun ajan harrastaminen Pilkonpuiston tiloissa
Harjoitusalueet:
- palloautomaatti toiminnassa päivittäin klo 6.00.-22.00, pallojen kerääminen rangelta on kiellettyä palloautomaattien ollessa normaaliin tapaan käytössä.
- lähipelialue on käytössä normaaliin tapaan, joskin alueelta on poistettu mm. liput koronaepidemian ajaksi
Par3-kenttä ja kahvila:
- par3-kenttä käytössä vain ja ainoastaan KarG jäsenille, joilla on jäsenrekisterissä vahvistettu kausimaksumerkintä
- kausimaksupelaajat voivat tehdä ja kuitata varauksensa jäsentunnuksilla NexGolfista. Kierrokset edelleen 6 reiän kierroksia, joskin lisää väyliä saa pelata mikäli kentän lähtöajoissa on TYHJÄÄ tilaa
- Vältetään ryhmäytymistä kaikissa tilanteissa. Ei siis odoteta ryhmien lähtemistä 1-teen tuntumassa vaan haetaan tarvittaessa uudelleen vauhtia kentälle kahvilan kautta. Lähtöaikojen tilanteet nähtävillä NexGolfissa!
Kahvila suljettu torstaina 30.4. sekä perjantaina 1.5., viikonloppuna 2.-3.5. palvelemme kahvilalla jälleen normaalisti klo 12.00-16.00. Hyvää Vappua kaikille!
Kontioniemen kenttä avataan kesäviheriöin lauantaina 9.5.!
Vappu kun on juhlittu, on aika heti seuraavaan kesän juhlaan, nimittäin Kontioniemen kentän avaamiseen. Kontioniemessä kevät on edistynyt siihen pisteeseen, että tulevien päivien lämpenevä sää on mahdollistamassa kentän avaamisen lauantaina 9.5. Kenttä tullaan avaamaan suoraan kesäviheriöille.
Olemme saaneet paljon kysymyksiä Kontioniemessä pelaamiseen ja harrastamiseen liittyen. Tarkemmat ohjeistukset Kontioniemen pelaamiseen ja käytänteisiin liittyen tulemme tiedottamaan Vapun jälkeisellä viikolla. Tarkoituksenamme on joka tapauksessa mahdollistaa golfin harrastaminen mahdollisimman normaalisti. Pelaajaryhmien koossa seuraamme ohjeistuksia ja kärrien sekä autojen suhteen tulemme varmasti löytämään hyvät toimintamallit niiden käytön mahdollistamiseksi.
Tässä vaiheessa on hyvä hetki sopia kausipeliasiat kuntoon, joten olkaahan edelleen aktiivisesti yhteyksissä! Näin varmistatte kaiken kuntoon kesäksi, joka odottaa jo ihan nurkan takana!
Lisätiedot ja kausimaksuasioiden sopimiset:
Toiminnanjohtaja Aki Keronen Toimitusjohtaja Mika Kupiainen
puh. 0503025933 puh. 0503025933
email: aki.keronen@kareliagolf.fi email: mika.kupiainen@kareliagolf.fi
Liite: tiedote Vapun ajasta sekä Kontioniemen kentän avaamisesta