19.12.2019
Talven 2019-2020 puttimestarin haku käyntiin

Mehtiveralla nähtiin comebackilaisia, uusia kasvoja ja tietenkin tuttuja tour-jyriä
Hallikausi on jo hyvässä vauhdissa ja ladutkin alkavat olla hiihtokunnossa, ainakin jossakin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Mehtiveran talven 2019-2020 valtiaan metsästys voi alkaa. Ratamestari-Kertsin ajatuksia oli ilmoittautunut tutkimaan erittäin mukavat 24 uskalikkoa. Tuttuja tour-jyriä kirittämään oli saapunut nippu erittäin nimekkäitä kolopallovirtuooseja. Joulukuun ”puolukkamättäät” ovat tunnetusti olleet varsin vajavaiset, joten erittäin mielenkiintoinen lauantai-ehtoo oli tiedossa. Kenen keruri tulisi olemaan kuumin?
Varsin suviseksi muodostui tulostaulukko. Pakkaselle paineli vain neljä puttaajaa. Kaikkien osallistujien yhteistulokseksi muodostui +119, joten totuttelu sisäolosuhteisiin on miltei kaikilla vielä selvästi vaiheessa. Yleinen mielipide joulukuun radasta oli, että etuysillä oli upotuspaikkoja enemmän. Pogiton takaysi vaati jo venymistä.
Pronssisen ja hopeisen Unison Coffee-kassin erottelemiseen vaadittiin miltei sääntökirjaa. Saman tuloksen tehneet (-2) Weckmanin Harrin ja Simosen Mikan erotus toisistaan tehtiin tutkailemalla herrojen tuloksia hieman tarkemmin. Paremmalla viimeisellä 18-rei’ällä toiseksi nimettiin Simos-Mika ja Wecu-Harrille täten pronssinen ”kahvikassi”.
Yksi oli ylitse muiden. Laakkos-Tonin taklaussuunnitelmilla maestro pyyhki tyylikkäästi veraa naputtaen suvereenin tuloksen -6, josta muut jäivät varsin kauas. Tonin keittimessä siis porisee kultaista jauhetta ja muut jatkavat unelmoimista paremmasta huomisesta. Tammikuun 12. on uusi mahdollisuus. Syödään ja levätään joulut ja vuoden vaihteet ensin. Ehkäpä jollekin pukki tuo uuden kulmaraudan.
Simulaattorissa käydyn Beat the Pro-kisan tarkin oli Elias Pasi, vaikkakin itse Pro oli tällä haavaa etevämpi muutamalla kymmenellä sentillä. Ehkä suurimmat spekulaatiot aiheutti kuitenkin kisaa viime vuodet dominoineen Hirvos-Mikon näkymättömyys simu-kopissa. Suuremmat voimat ovat tällä haavaa voitettu, joten nähdäänkö tammikuussa kohuttu comeback, jää nähtäväksi.
Kiittäen
Saha
Mehtiveran puttitour 2019-2020 joulukuun osakisan lopputulokset
-6 Toni Laakkonen
-2 Mika Simonen, Harri Weckman (Mika Simonen 2., parempi 2. kierros)
-1 Juha-Pekka Pirhonen
E Jari Vaarala, Jusko Wihonen
+1 Elias Pasi
+2 June Weckman
+3 Leevi Hämäläinen, Jari-Pekka Holopainen
+4 Arttu Vipuveräjä
+5 Martti Tolvanen
+6 Jukka-Pekka Susi, Teijo Kärki
+7 Jukka Keto
+8 Urpo Varis
+9 Kari Laukkanen, Kai Kastinen
+10 Leevi Hirvonen, Mikko Varis
+13 Tommy Fraser, Heli Aspivaara
+15 Juho-Pekka Pirskanen
+16 Mika Sormunen