×

Change Language

FI EN
×
×

 

18.11.2019

Kenttäranking 2019 - Kontioniemen kenttä sijalla 47.

KarG pudonnut kenttärankingissa 4 sijaa

Kunto ratkaisee

Kontioniemen kenttä oli Golfpisteen tekemässä vuotuisessa kenttärankingissa sijalla 47 (v. 2018 sija 43) sadan parhaan golfkentän joukossa Suomessa. Kenttärankingissa suurin vaikutus menestykseen on kentän kunnolla. Suurin pudotus Kontioniemen kentän osalta viime kauteen oli kentän kunnon ja viimeistelyn osalla. Suurimmat kehityskohteen tuleville kausille ovat kenttärankingin mukaan kentän kunto ja viimeistely ja ravintolapalvelut.

Miten Karelia Golfin kenttä Kontioniemessä nousee lähemmäksi kärkeä?

Golflehden mukaan laajan kenttäremontin läpikäyneet kentät ovat parantaneet sijoitustaan tehokkaimmin. Kontioniemen kentällä on tehty mm. bunkkereiden laaja peruskorjaus vuosina 2016-2018.

Kontioniemen kenttä täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja vaatii selkeästi nykyistä laajempia perusparannuksia. Tiiauspaikat, greenit, kuten myös monet väylät sekä foregreenit vaatisivat uudistuksia, joissa kasvukerrosta myöten kaikki olisi vaihdettava.

Miksi Kontiolahti Golf Oy ei investoi ja uudista enemmän?

Pelaamisesta saatava tuotto ei mahdollista juurikaan nykyistä suurempia kenttäinvestointeja. Kontioniemen 18 reikäisellä kentällä pelaamisesta saatava tulo ei vastaa 18 väyläisen kentän ylläpitoon ja investointeihin tarvittavaa tuottoa. Tämä johtuu mm. siitä, että Karelia Golfissa (Kontiolahti Golf Oy:n osake) ei ole vastikepakkoa ja vuosittainen kausipelaajien määrä n. 500 ja kausipelimaksun hinta 590 € ovat selvästi alhaisempia, kuin 18 reikäisellä kentällä keskimäärin (700 kpl ja 800 €)  Karelia Golfissa (Kontiolahti Golf Oy) ei voida myöskään käyttää rahoitusvastiketta investointien rahoittamiseen. Investointien lisäksi joudumme pitämään kenttää yllä keskimääräistä pienemmällä henkilömäärällä.

Lisää asiakkaita – lisää uudistuksia

Taloustilanteen vahvistamiseksi Karelia Golf panostaa jatkossa entistä enemmän markkinointiin ja uusasiakashankintaan. Tulemme näkymään entistä enemmän messuilla, yritysten TYHY-toiminnoissa jne. markkinoimassa ja tarjoamassa palvelujamme.

Uusista asiakkaista reilut 70 % tulee kaveripiiristä, mitä jos itse kukin laittaisimme kortemme kekoon ja tuomme ensi kesänä yhden uuden kaverin pelaamaan Karelia Golfin kentille Kontioniemeen ja Pilkkoon? Näin varmistamme kaikki yhdessä sen, että KarG golfyhteisö kykenee uudistumaan ja pitämään kenttämme Kontioniemessä ja Pilkossa kunnossa myös tulevaisuudessa.

Lisätiedot: kenttäranking 2019