11.07.2019
Finnish Junior Tourilla tehtiin hienoja tuloksia - Kärki meni kovaa Kontioniemessä

Junioreiden valtakunnallisen pääkiertueen Finnish Junior Tourin osakilpailussa Kontioniemessä palkintotilat menivät odotetusti ikäluokkien kärkipelaajille. Kaksipäiväisessä kisassa sijoituksista ja ranking-pisteistä taisteli tyttöjen ja poikien sarjoissa yhteensä 120 nuorta alle 21-vuotiasta pelaajaa. Vaikka pelaajat kaipailivatkin lämmintä auringonpaistetta, saatiin kisa käydä läpi hyvissä olosuhteissa. Monet pitkämatkalaiset kiittelivät hyvin sujuneita aikatauluja ja onnistuneita järjestelyjä. Kotiseuramme pelaajat jäivät tällä kertaa kauaksi kärkitiloista. Esitykset tasokkaassa kilpailussa olivat kuitenkin tulevaa ajatellen pirteitä.
Tyttöjen sarjassa voittajaksi selviytyi koko ajan kisan kärjessä viihtynyt Salo Golfin Ella Mäki-Tanila tuloksillaan 75 ja 78. Kakkoseksi nousi toisen kisapäivän parhaasta tuloksesta 76 vastannut Sarfvik Golfklubin Henni Mustonen kolme lyöntiä huonommalla yhteistuloksella. Oulun Virpiniemi Golfin Kia Sormunen (79 ja 77) oli kisan kolmas, jättäen maajoukkuepelaaja Oona Kurosen (Tawast Golf) lyönnin erolla neljänneksi. Karelia Golfista oli mukana kolme pelaajaa. Parhaiten menestyi Emilia Leppänen, jonka kierrokset 83 ja 82 riittivät ilahduttavasti jaetulle 15:nnelle tilalle. June Weckman golfasi kovassa seurassa tulokset 89 ja 88 ja oli tuloslistalla 32:s. Roosa Balk oli kisan 39:s.
Poikien lähtölistalla ei ollut isäntäseuran pelaajia. Sarjan ykköseksi golfasi Nurmijärven Golfklubin Elmo Kerkman kierrostuloksillaan 70 ja 73. Tulos alittaa Kontioniemen kentän ihannetuloksen lyönnillä. Vuosaari Golfin Niilo Mäki-Petäjä hurjasteli päätöspäivänä tuloksen 69 (-3), joka nosti hänet kaukaa toiselle tilalle. Saman yhteistuloksen 147 kasannut Tuusulan Golfklubin Matias Rantalan sijoitus oli kolmas.
Finnish Junior Tour jatkuu seuraavan kerran reikäpelin SM-kilpailuiden merkeissä kahden viikon päästä Etelä-Suomessa, Suur-Helsingin Golfin kentällä.
Janne Kivihalme