12.06.2019
Kenttätoimikunta ja Kontiolahti Golf Oy:n hallitus tiedottavat

Kontioniemen kentän kuntoon vaikuttaneet syyt:
Kontioniemen kentällä väylillä ja viheriöillä lumihomevauriot olivat mittavat hankalan talven jäljiltä. Maa oli märkä koko talven ajan ja olosuhteet otolliset lumihomeen leviämiselle ed. mainituilla alueilla.
Toukokuun koleat säät myös osaltaan hidastuttivat kylvöjen kasvuun lähtöä verrattuna esim. viime kauteen.
Pumppaamon ukkosvaurio toukokuun puolessa välissä vaikutti nurmen kasvunlähtöön hidastavasti, koska nurmi joutui toipumaan viheriöillä kuivuudesta. Keväällä nurmenkasvulle kuivuus on pahinta mitä voi sattua. Pumppaamoon on tämän vahingon yhteydessä tilattu ylimääräinen ohjainkortti, jotta jatkossa kasteluun liittyvät ongelmat pystytään ratkaisemaan nopeasti.
Varsinainen syy viheriöiden ympäristöjen ja väylien ruohonkasvun ongelmiin on kuitenkin toisaalla. Aikaisempina vuosina tehdyt viheriöremontit ovat hyvin näyttäneet, miten vähän kasvukerrosta on näillä alueilla. Kasvukerroksen tulisi olla 20-30 cm ympäristöalueilla, joilla ajetaan paljon koneilla ja myöskin kuljetaan jalkaisin samoista kohdin. Tällä hetkellä viheriöiden ympäristöalueilla on kasvualustaa keskimäärin 5-10 cm eli ihan liian vähän, jotta nurmi kestäisi kunnossa varsinkin hankalissa kasvuolosuhteissa.
Toimenpiteet:
Akuuttina toimenpiteenä levitetään kylvetyn siemenen päälle turvehiekkaa (lähestymisalueet ja viheriöiden ympäristöt). Toimenpide voidaan tehdä, koska uuden hiekanlevittimen avulla voidaan levittää hiekkaa näille alueille. Pahimmille alueille laitetaan kulunohjauksia ja merkitään korjausalueeksi.
Päätettiin järjestää kenttätalkoot ympäristöjen paikkauksen osalta ke. 19.6. klo 16 alkaen Kontioniemen kentällä
Päätettiin kutsua kenttäarkkitehti mukaan suunnittelemaan näiden ongelma-alueiden peruskorjauksia. Suunnitelma sekä kenttäarkkitehdin konsultaatio tehtävistä toimenpiteistä kentän ongelmakohtien poistamiseksi käydään läpi 25.6 pidettävässä Kontiolahti Golf Oy:n hallituksen kokouksessa
Kenttätoimikunta, Karelia Golf ry
Kontiolahti Golf Oy