07.06.2019
Kentän kunto keskusteluissa, Kontiolahti Golf Oy:n hallitus tiedottaa

Tervehdys kaikille!
Kenttämme kunto on puhuttanut viime aikoina kovasti, joten haluaisin siitä muutaman sanasen lausua omasta näkökulmasta. Kenttämme ei tänä keväänä ole ollut yhtä hyvässä kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Mistä tämä johtuu, en osaa tässä vaiheessa teille kertoa. Kenttämestari Aki joukkoineen painaa tällä hetkellä kovasti töitä kenttämme kunnon parantamiseksi, joten annettaneen heille työrauha.
Meillä on tulevana maanantaina kenttätoimikunnan kokous ja juhannuksen jälkeen kenttäyhtiön kokous, jossa selvitetään miksi näin on päässyt käymään. Kuitenkin kokousten tärkeämpi anti tulee olemaan mitä voidaan tehdään ettei näin enää pääse käymään. Aki joukkoineen painaa kovasti töitä, mutta myös molemmat hallitukset ovat aktiivisia kenttiemme kuntoon saattamiseksi. Tiedotetaan ensi viikolla tarkemmin tilanteesta sekä toimista, jotta saamme kentän kuntoon mahdollisimman nopeasti.
Hyvää alkanutta golfkautta kaikille ja mahdollisimman vähän lyöntejä.
Kontiolahti Golf Oy:n puolesta
Marko Tolvanen, Kontiolahti Golf Oy:n hallituksen puheenjohtaja