16 kovinta kaavioon Broman Groupin reikäpelikarsinnasta

5.6.2015

44 kolopallottelijaa lähtivät kokeilemaan tunkeutumista kaaviovaiheeseen hyvissä olosuhteissa pitkät perinteet omaavassa Broman Groupin seuran reikäpelimestaruuskilpailussa. Reikäpeli jo itsessään pelimuotona on sen verran mielenkiintoinen man vs. man –taistelu, joten kuudentoista sakkiin pääsyyn oli erityistä halukkuutta monella kisaajalla.

Tyylikkäimmin, ellei jopa virheettömästi kentän kiersi Taivaisen Eetu naputtaen korttiin vaivaiset 72 lyöntiä. Hyvää nuorten tulitukea tarjosivat Wihosen Jusko (74) ja puolustava reikäpelimestari Heikkisen Veijo (76) valloittaen seuraavat sijat karsinnassa. Seitsemän parhaiten pommittanutta saivat paremmuusjärjestyksessä valittavakseen ensimmäisen pudotuspelikierroksen vastustajansa sijoilta 9-16, ja varsin mielenkiintoisia kamppailuja on varmasti tulossa jo heti ensimmäisellä kierroksella taistelussa seuran reikäpeliherruudesta.

Nuorten vahva esiinmarssi on kunnioitettavaa ja tulevaisuutta, mutta etenkin reikäpelissä henkistä kanttia tullaan mittaamaan todenteolla. Tällä viivalla etumatka kokeneempaan jo hieman maailmaa nähneeseen pelaajatyyppiin hivenen tasoittuu, joten yllätyksiä on varmasti luvassa. Mitä tekee kaikissa palloliemissä keitetty Varis-Mikko? Kuin terävänä ovat Norssin liidut Hietavan Jussilla? Entäs millaista pystäriä tarjoilee Kiteenjärven kaislikoissakin useasti kahlannut Korhos-Ilpo? Näihinkin kuumiin kysymyksiin tullaan saamaan vastaukset jo ennen keskikesän kokonpolttojuhlaa.

Parit siis ovat:

  1. Taivainen Eetu vs. Weckman Harri

  2. Wihonen Jusko vs. Hietava Jussi

  3. Heikkinen Veijo vs. Korhonen Ilpo

  4. Varis Mikko vs. Hiltunen Pekka

  5. Muinonen Antti vs.  Vienola Tuomas

  6. Soila Antti vs. Kivihalme Janne

  7. Laakkonen Toni vs.  Kosunen Teuvo

  8. Tolvanen Marko vs.  Fraser Tommy

Ps. Tänä vuonna oli myös ilahduttavaa nähdä osallistujamäärän selkeä nousu aiemmista kausista. Kenties ensi vuonna yhteinen tavoitteemme on saada riittävä määrä osallistujia, että reikäpelikaavio päästäänkin tekemään 32:lle pelaajalle? Sääntöjen mukaan karsintaan tulee tällöin osallistua 48 pelaajaa tai enemmän.

Lyöntijäljen korjausterveisin

Saha

Ajankohtaista